Torstaina, Joulukuun 22. 2011

Slivers of Silencen kolmas demo Empty Sky on julkaistu. Viisibiisinen on kuunneltavissa ja ladattavissa kokonaisuudessaan bändin mikseri.net-sivulla. Demon CD-painos ilmestyy vuoden vaihteen tienoilla, mutta siitä voi jo lähettää tilauksia bändin sähköpostiin sliversofsilence[at]gmail.com. Demon hinta on 2€ (+1€ postikulut).
Yhtye on uudistunut rajusti sitten viime demon, joten ei muuta kuin kuuntelemaan aiempaa melodisempaa ja raskaampaa Slivers of Silencea. Palautetta voi osoittaa bändin vieraskirjaan tai Facebook-sivulle.
Luokassa Luokittelematon |
Tiistaina, Helmikuun 8. 2011
Viimeisimmästä pidemmästä raapustuksesta on kulunut jo kuukausia, mutta treenikämpällä ja sängyn reunalla on kuitenkin biisejä rakennettu ja hiottu niin ahkeraan, kuin se on ollut mahdollista. Akseli on asepalveluksestaan jo astunut reserviin, mutta Stefan jatkaa alikersanttina vielä heinäkuuhun, jolloin taas koittaa jäljelle jäävän trion vuoro lähteä suorittamaan maanpalvelustaan.
Tulevan demon runko on muodostunut. Nauhoitettaviksi on valikoitunut syksyn ja talven aikana neljä kappaletta, joiden oheen on juuri syntynyt vielä viides kipsu demon käyntiin potkaisemista varten. Uusinta biisiä ei olla vielä treenikämpillä otettu haltuun, mutta neljä muuta alkavat olla jo miltei yksityiskohtia myöten valmiita. Viidennen uskotaan lunastavan paikkansa joukkoon suruiseen kuitenkin oikein hyvin.
Kuten muinoin on jo raapusteltu, Slivers of Silencen seuraava demo tulee olemaan aiempaa rankempaa ja rakenteellisesti vähemmän kankeaa, kypsää musiikkia. Edellisen kirjoituksen jälkeen hommat ovat kuitenkin muuttuneet sen verran, että demolle valikoituneet biisit ovat aiempaa rankempia hyvinkin metallisella tatsilla, ei rouhean rockilla, kuten vielä alkusyksystä näytti. Tulevan demon materiaali tulee olemaan keskitempoista, melankolista metallimusiikkia, joka sisältää sekä raskaimpia, että rauhallisimpia hetkiä, joita olemme koskaan säveltäneet. Muutos tyylillisesti on siis ollut suuri.
Puffausta ja hypeä maailmaan mahtuu, mutta bändimme on tällä hetkellä rehellisesti sitä mieltä, että nyt ollaan tekemässä helvetin kovaa demoa. Tätä voidaan lähteä ylpeinä promoamaan ja levittämään. Asiat ovat loksahtaneet kohdilleen niin sävellysten kuin soiton puolesta merkittävästi aiempia tekeleitä paremmin. Näyttää siltä, että mikäli keikkoja tullaan tulevaisuudessa tekemään, vanhoja biisejä siellä kuullaan hyvin vähän.
Demon nauhoitukset ajoittuvat näillä näkymin huhtikuulle. Paikkana tulee toimimaan Siipolan Teemun hovi, jossa Beauty of Lightkin nauhoitettiin. Sitä ennen tiedossa on biisien pienten yksityiskohtien sovittamista, soittovarmuuden keräämistä ja sanoitusten rustaamista. Pahasti vaiheessa ollaan enää oikeastaan viimeiseksi mainitun kohdalla. Hyvältä näyttää.
Luokassa Luokittelematon |
Torstaina, Lokakuun 28. 2010

Slivers of Silence tulee julkaisemaan kolmannen demo-EP:nsä ensi kevään/kesän aikana. Ensimmäisiä soittosessioita tuoreen materiaalin tiimoilta on jo pidetty parin kuukauden treenihiljaisuuden jälkeen ja jälleen kerran tunnutaan olevan astumassa ison askeleen verran eteenpäin. Vaikka materiaalia syntyy varmasti vielä ennen nauhoitusajankohtaa rutkasti lisää, voidaan jo nyt puhua ensimmäistä kertaa sen tason demosta, että sitä voidaan hyvällä omallatunnolla tosissaan hehkuttaa ja mainostaa. Nyt ollaan tekemässä jotain, mistä voidaan olla ylpeitä.
Treeneissä on toistaiseksi pyöritetty neljää uutta biisiä ja varastossa on vain työpöydälle ottamista vailla jo muutama muukin tekele. Neljän - viiden biisin demokokonaisuutta ei siis tule olemaan vaikeaa biiseistä muodostaa, pikemminkin keväällä taitaa olla ongelmana lähinnä runsaudenpula. Tyylillisesti tuleva matsku on ainakin aiempaa selvästi rankempaa ja turha rakenteellinen kankeus ja ennalta-arvattavuus on koetettu sysätä sivuun. Onneksemme myös melodiakynästä on irronnut muutamia sellaisia kertosäkeitä, että luulisi jo peukkujen nousevan muuallakin kuin vain treenikämpän seinien sisäpuolella.
Treenikämpillä on pyöritty tätä nykyä viisikkona. Lehtimäen Henri soittaa meidän kanssa nykyään toista kitaraa ja hyvin soittaakin. Mahdollisuus käyttää kahta kitaraa värittää jo itsessään biisejä melkoisesti ja miehen sulautuminen osaksi bändiä on sujunut kuin itsestään.
Keikkailumahdollisuuden puuttuessa Akselin ja Stefanin asepalvelusten myötä tähtäin on nyt tiukasti tulevassa demossa ja jo nyt tuntuu aika höpöltä. Pysykää tutkalla, viimeistään nyt se todella kannattaa.
Luokassa Luokittelematon |
Keskiviikkona, Heinäkuun 14. 2010
Beauty of Light -demo on kokonaisuudessaan kuunneltavissa ja ladattavissa Mikseri-sivultamme. Kappaleet ovat kuultavissa myös MySpace-sivullamme ja fyysisessä muodossa (siis CD:nä) levyä on saatavilla kahden euron (+1€ postikulut) huokeaan hintaan jäseniä hihasta nyppäämällä tai vaihtoehtoisesti postitse lähestymällä bändiä sähköpostiosoitteeseen sliversofsilence[at]gmail.com.
Slivers of Silence on majaillut aktiivisesti jo pidemmän aikaa myös Facebookissa, joten joinatkaa ihmeessä yhteisöön ja antakaa palautetta uusista biiseistämme!
Toinen sopiva paikka palautteelle on sivujemme vieraskirja.
Akseli ja Stefan astuivat heinäkuun erässä valtion palvelukseen, mikä vie bändin auttamatta keikkatauolle. Säveltäminen on kuitenkin jatkunut tauotta, joten jatkosuunnitelmista lisää myöhemmin..
Luokassa Luokittelematon |
Perjantaina, Kesäkuun 11. 2010
Beauty of Light -demon miksaukset on saatettu loppuun ja biisien ensimmäiset masterversiot saadaan koekuunteluun toivottavasti parin päivän sisällä. Suuren maailman tyyliin rajatonta fanilaumaa suorastaan uitetaan kylmässä, odottavassa hiessä, kun hypetystä jatketaan nyt pienillä biisikuvauksilla. Pitkin kevättä päivittyneessä studioblogissa siis luettavissa pientä viime hetken ennakkofiilistelyä, eli Beauty of Light biisi biisiltä.
Akselin ja Stefanin armeijat passittavat Slivers of Silencen vähintään puolivuotiselle keikkatauolle. Vielä viimeinen rutistus ennen taukoa on kuitenkin varmistunut lauantaille 3.7. Lapuan Vanhaan Paukkuun, jossa Ämyrin bändi-illassa kesäyleisöä viihdyttävät lisäksemme Karkaasu, Revengine, Jääkaappipakastin ja kuolemantuottamus, The Trip Outside sekä Mr. Batistini ja rantojen miehet!
Vieraskirja
Luokassa Luokittelematon |
Tiistaina, Toukokuun 25. 2010
Slivers of Silencen toinen demo tulee kantamaan nimeä Beauty of Light! Nelibiisinen äänite on parhaillaan miksattavana ja se tullaan julkaisemaan kesän 2010 aikana. Demo sisältää seuraavat jo keikoilta tutut kappaleet:
1. Beauty of Light
2. The Well
3. Dead End Road
4. Not For You
Demon kansista vastaa Suvi-Marja Ojanperä.

Ps. Pientä esimakua demon materiaalista on nähtävissä ja kuultavissa YouTubesta, josta löytyy livevideo Hirvirock V:sta. Kappaleena on The Well - olkaa hyvät!
Luokassa Luokittelematon |
Perjantaina, Toukokuun 7. 2010
Hirvirock järjestetään viidennen kerran Kauhavalla, Hirvijoen nuorisoseuralla 14. toukokuuta kello 19 alkaen. Paikalla kotoinen Rautalukko sekä lisäksi Sauma ja Dimension. Mikäli vokalistin flunssailuilta päästään treenaamaan, keikalla kuullaan yksi aivan uusi Slivers of Silence -kappale!
Studiotyö Lapuan Hellanmaalla on edennyt laulunauhoitusvaiheeseen. Tarkempaa tarinaa studioblogissa!
Luokassa Luokittelematon |
Maanantaina, Huhtikuun 19. 2010
Studiossa, viimein. Tätä kirjoitettaessa kaikki rummut ovat jo nauhalla. Kuvassa uutuutta hehkuva studiorakennus, täällä blogi nauhoitusten etenemisestä.
Luokassa Luokittelematon |
Sunnuntaina, Maaliskuun 28. 2010

Kiitos Louhimon, Rytmikorjaamo on nyt koettu. Ei tosin ihan siltä samalta lavalta millä nämä childrenofbodomit ja apocalypticat ovat soittaneet, mutta samassa salissa kuitenkin, pienemmältä lavalta. Väkeä oli mukavasti siihen nähden, että oli keskiviikko, vaikka lavan edessä nyt ei tungosta ollutkaan. Pienistä monitorisäädöistä huolimatta fiilis lavalla oli taas kerran kohtuu messevä ja kehut lämmittivät. Oikeastaan ensimmäistä kertaa settilistamme oli sitä tasoa, että jokaisen biisin takana voi seistä selkä suorana, vaikkei puolellamme vielä ollut sitä etua, että biisit olisivat yleisölle tuttuja - vielä nauhoittamattomia biisejä kun kuultiin Megabileiden setin tapaan neljä kappaletta. Settilista: Dead End Road, Beauty of Light, This Is Not For You, Towards Dawn, Inside - Outside, The Well.
Mutta. Keikalla kuullut neljä nauhoittamatonta biisiä eivät enää kauaa ole nauhoittamattomia. Palaamme asiaan tarkempien aikataulujen kera.
Palaute on tervetullutta vieraskirjaan
Luokassa Luokittelematon |
Lauantaina, Helmikuun 27. 2010

Tulevan Club Louhimo Jr. -keikan järjestävä Louhimo nosti meidät kuukaudeksi valokeilaan sivuillaan, tsekkaa pienimuotoinen haastis täältä. Haastiksessa selviää meidän tämän hetken kuulumisia sekä esimerkiksi se, miksi viime Ylistaron keikka oli meille niin ikimuistoinen.
Taannoinen Megabilekeikka oli mukava kokemus! Siellä veivattiin The Well, Beauty of Light, Towards Dawn, This Is Not For You, Dead End Road, Sea of Sorrow ja encorena Inside - Outside. Ensimmäistä kertaa siis luotettiin pelkästään omiin biiseihin ja samalla kuultiin ensimmäistä kertaa kaikki tulevalle demolle kaavaillut uudet kappaleet vanhempien jäädessä jo hieman taka-alalle. Kyseiset kappaleet on keikan jälkeisen treenitauon jälkeen nyt hiottu tiukkaan nauhoituskuntoon tarkkoja tempolukemia myöten, mutta valitettavasti nauhoitusaika ja -paikka ovat edelleen auki. Pyrimme parhaamme mukaan siihen, etteivät ne ole sitä enää kauaa!
Seuraava varma tähtäin on kuitenkin keskiviikossa 24. maaliskuuta, jolloin jyrähtää Seinäjoen Rytmikorjaamolla yhdessä Magic Meredithin, Blue Vertigon, Plaquen ja Hyvän Hyötysuhteen kanssa. Tapahtuma on ilmainen! Olehan siellä!
Luokassa Luokittelematon |